Ajankohtaista

Ilmoittaudu kevätjuhlaan

Kameraseuran perinteinen kevätjuhla Kamera-galleriassa (Lastenkodinkuja 1) tiistaina 8.5.
Juhlat alkavat klo 18.00, mutta sitä ennen laitetaan paikka koreaksi yhdessä. Tule siis jo klo 17.00, jos pääset.
Illan ruokatarjoilusta vastaa pitopalvelu Annin juhlapalvelu ja juotavien suhteen noudatetaan nyyttikesti periaatetta. Halutessa voi tuoda myös pientä naposteltavaa pikkutunneille. Ilta on pitkä ja sitä seuraa valoisa yö, joten tuomisten määrä kannattaa mitoittaa sen mukaan.

Illan aikana on pöytäkilpailu, jonka teemana on KEVÄT. Palkintona yhdelle voittajalle on kirja.

Kaikki Kameraseuran jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita. Ruokatarjoilun vuoksi pyydetään ilmoittautumista 3.5.2012 mennessä sähköpostitse kameraseura (at) kameraseura.fi.

 

Kilpailusäännöt:
11. Pöytäkilpailu
Pöytäkilpailu on vedoksille ellei kilpailukutsussa toisin mainita. Se eroaa muista kilpailuista siinä, että vedokset tuodaan vasta kokoukseen. Teosten lukumäärä on korkeintaan neljä ja suurin kuvakoko A4. Kuvia ei saa pohjustaa eikä niissä saa olla kehyspahvia (passepartout). Yksi teoksista voi olla kuvapari tai kuvasarja. Kuvien arviointi suoritetaan joko yleisöäänestyksellä kokouksen vetäjän määräämällä tavalla tai sen suorittaa raati.

SKsL:n vuosinäyttelyyn hyväksytyt

SKSL:N VUOSINÄYTTELY 2012

Näyttely on esillä Kuusankoskitalon galleriassa 31.3.-27.4.2012 (Kymenlaaksonkatu 1, Kouvola). Vuosinäyttelyn avajaisia vietetään Kuusankoskitalolla lauantaina 31.3.2012 alkaen klo 16.00

Vuosinäyttelyyn 2012 hyväksytyt teokset

Vuoden kuvaaja: Kari Pietilä, Tampereen Valokuvausseura ry
Vuoden nuori kuvaaja: Mari Joutjärvi, Saimaan Kameraseura ry, Lappeenranta
Näyttelyssä menestynein kameraseura: Saimaan Kameraseura ry, Lappeenranta

Tuomaristo: Riina Karvonen EFIAP (SKsL:n edustaja), Ritva Sorvali (Vuoden kulttuurikouvolalainen 2012) ja Pirkko Porkka (valokuvaaja)

Näyttelyyn tarjottiin 1649 teosta, 217 kuvaajalta ja 37 seurasta.
Näyttelyyn hyväksyttiin 162 teosta, 87 kuvaajalta ja 31 seurasta.

NÄYTTELYYN HYVÄKSYTYT KUVAT SEUROITTAIN:

Kameraseura ry, Helsinki

Deakins Alan: Who lives here (A)
Helimäki Jussi EFIAP/b: Hämärää (B), Talvisumu (B)
Jakkula Vesa: Arctic walk (A), Arrival (A), Pyryn jälkeen (A), Under the bridge (A)
Kontkanen Hannu AFIAP: Red Hair Girl 2 (B)
Kuronen Viljo EFIAP: Morning after rain (A)
Laine Ari: Vanha juna Virossa (A) KK (kunniakirja)
Lauraeus Erik SKsLSM MFIAP: Kirvesmies (B)
Leppämäki Kaarina: Barrel Man (B), Speed (B)
Mäkelä Sakari: Elastinen (A), Fathmata (A), Hainanese lady (A), Milla (A), Emily (A)
Talonen Jarmo: Tea Rose (A), Aamu (B)
Venhola Eero: Täyttä vauhtia (B)
Väisänen Urpo: Greece 1 -6 (A)
Vänskä Veijo: Kärrytie 2 (A), Tokyo Tower (B)

ONNEA MENESTYNEILLE KAMERASEURAMME JÄSENILLE!

Tarkemmat tiedot SKsL:n sivulla.

SKsL 80-vuotisjuhlaohjelma

Helsingissä vietetään lauantaina 14.4.2012 Suomen Kameraseurojen Liiton 80-vuotistaivalta seuraavalla juhlaohjelmalla.


Klo 13 Juhlaluennoitsijana ruotsalainen valokuvaaja Anders Ryman

Luento pidetään englanniksi Helsingin Yliopiston päärakennuksessa, Pienessä juhlasalissa, Fabianinkatu 33. Ilmainen tilaisuus.

Anders Ryman kertoo projektistaan Rites of Life. Ihmiset eri puolilla maailmaa juhlistavat hetkiä jolloin siirrytään elämänvaiheesta toiseen. Yli seitsemän vuoden ajan Anders Ryman on matkustanut ympäri maailmaa dokumentoiden näihin hetkiin liittyviä riittejä. Luennossaan hän jakaa kokemuksensa projektin tiimoilta. Rites of Life on ollut näyttelynä esillä mm. Tukholmassa, Kööpenhaminassa, Lontoossa ja viimeksi juuri Berliinissä. Rites of Life on myös tavoittanut yleisönsä kirjan muodossa (tällä hetkellä kirja on saatavana seitsemällä kielellä). Yhteyshenkilö Anders Rymanin vierailun suhteen: Monica Nordling, monica.nordling (at) sksl.fi

Klo 17 “Mestarit esillä” kutsunäyttelyn avajaiset
Kamera galleria, Lastenkodinkuja 1. Näyttely on avoinna 14. – 27.4, ti – pe klo. 12-16
Kutsunäyttelyssä on esillä liiton Eminenssi-ja suurmestareitten valokuvia. Eminenssi-kuvaajat: Veikko Wallström, Ilkka Niskanen Suurmestarit: Eero Laamanen, Eero Venhola, Markku Lötjönen, Erik Lauraeus, Jorma Räsänen, Erkki Hakonen, Liisa Hanafi-Eweiss, Raimo Paukku, Heimo Harju, Aimo Vuokola, Kaarina Manninen, Ari Haimi ja Kari Tolonen.
Näyttelystä julkaistaan myös kuvateos. Tervetuloa avajaisiin.

Klo 19 Juhlaillallinen Ravintola Kappelin kellarissa

Illalliskortit 80 €, varaukset toimistolta: toimisto (at) sksl.fi

Lisätiedot: http://sksl.fi/sksl/liitto/sksl_juhlii_1442012.html

 

Kameraseura ry.n uudet kunniajäsenet

Vuosikokouksessa 13.3.2012 Kameraseura ry:n kunniajäseneksi esitettiin ja nimettiin seuraavat henkilöt:

Matti Ristimäki

Marketta Pietarila

Raija Immonen

Eero Ylitupa

Monica Nordling

Onnittelut kunniajäsenille!

P.K. Jaskari stipendi

P. K. Jaskari –stipendi myönnettiin Vuosikokouksessa 13.3.2012

GP 10 –työryhmälle 400 €

Ihmemaa-työryhmälle 400 €

Riitta Palomäelle 200 €

Jukka Wuolijoelle mahdollisuus käyttää Kamera-galleriaa ilmaiseksi yksityisnäyttelyä varten

Onnittelut kaikille stipendin saajille!

 

 

 

Liisattu paratiisi -valokuvanäyttely

 

“LIISATTU PARATIISI”- valokuvanäyttely
Kamera-galleriassa 2.-31.3.2012

Avajaiset      1.3.2012  torstaina klo 18.00

Avajaisten jälkeen näyttely on avoinna:

3.3.2012       lauantai     klo 11-15
5.3.2012       maanantai klo 17-19
10.3.2012       lauantai     klo 11-15
15.3.2012       torstai        klo 17-19
17.3.2012       lauantai     klo 11-15
24.3.2012      lauantai     klo 11-14
31.3.2012       lauantai     klo 11-15

Olemme maapallolla vain lainassa, ja voimme siten etsiä mielenrauhaa esimerkiksi merestä, josta alunperin olemme tulleetkin. Välitämmekö toisistamme, vai jatkamme “kaikki mulle heti nyt”-asenteella. Ottaako hedonismi meistä vallan?  Olemmeko ottaneet maapallomme luonnonvarat käyttöömme leasing-sopimuksella, piittaamatta siitä millaiseen kuntoon “liisatun paratiisimme” tuleville sukupolville jätämme?

Show must go on…?

Päämääränä oli asettaa esille valokuvia, jotka kertovat tarinoita siitä, miten itse kukin paratiisin käsittää. Toteutimme näyttelyn sekä valokuvien että musiikin avulla.

Mietimme miltä paratiisi näyttää, onhan sillä kääntöpuolensakin.

Esiin nousi teemoja ihmisten tunteista, rakkaudesta, arkipäivän kiireestä. Miten käy luonnon kun kulutamme sitä koko ajan, päädymmekö sotaan taistelemaan vähenevistä luonnonvaroista?  Onko kaikki väliaikaista? Kukkivatko kukat vielä vuosisadan kuluttua?

“LIISATTU PARATIISI” on “IHMEMAA- ryhmän” toinen näyttely.  Ensimmäinen oli vuonna 2010 toteutettu “SIIRTYMIÄ”.  Siinä kyseessä oli TaM, valokuvaaja, Liisa Söderlundin ohjaama Galleria –projekti 10 nimellä toteutettu yhteisnäyttely. Projektin yhteydessä ystävystyneet kuvaajat perustivat myöhemmin “Ihmemaa”-ryhmän ja lähtivät työstämään paratiisiaihetta omatoimisesti.

Ihmemaa-ryhmään kuuluvat: Maria Isotalo, Päivi Kahila, Juha Karttunen, Kaarina Leppämäki, Pekka Nisula, Olli Pitkänen, Jari Porkka, Hanna Toropainen, Seppo Tuomaala ja Kari Väisänen. Kuvaesityksen musiikista vastaavat Matti Anttila ja Anttoni Markkanen.

Näyttelyn yhteyshenkilö Kaarina Leppämäki, kaarina.leppamaki@acamedia.fi

 

 

Ongelmia nettisivuilla

 

Ongelma on nyt korjattu niin, että keskustelufoorumi siirtyi kokonaan uudelle alustalle. Tästä johtuen jokaisen on luotava uudelleen tunnus päästäkseen foorumin jäseneksi.


Kameraseuran sivut joutuivat 7.2. hakkerihyökkäyksen kohteeksi, josta syystä palvelin oli suljettuna jonkin aikaa. Samasta syystä keskustelufoorumi on vielä jonkin aikaa pois käytöstä. Valitamme aiheutuneita ongelmia.

Vuosikilpailun parhaat -näyttely

Henri Jalon valokuvanäyttely

Lentää – Jarmo Hämäläisen näyttely

Laajasalon valokuvaajat ry:n vuosinäyttely 13.1.-4.2.2012

Rakkautta ja anarkiaa Kamera-galleriassa 5.1.2012

Eero Hauta-aho: Telkkä

RAKKAUTTA & ANARKIAA SUOMENOJALLA Kamera-galleriassa 9.–27.1.2012

Avajaiset torstaina 5.1.2012 klo 18.00  –  TERVETULOA

Valokuvanäyttely on kahden luonnonystävän Hannu Kontkasen ja Eero Hauta-ahon kannanotto kuvien muodossa arvokkaan lintualueen, Suomenojan, säilymisen puolesta.  Näyttely keskittyy pääasiassa lintuihin, joista alue onkin kuuluisa. Kaikkia eri lintulajeja ei ole pyritty kuvaamaan, vaan on kerätty parhaat kuvat ja kuvakokonaisuudet mukaan.

Näyttelyn nimen mukaan kuvissa nähdään hempeitä hetkiä ja väkivaltaa. Näyttely on kuitenkin sallittu kaiken ikäisille. Kuvat on otettu vuosina 2007–2011, painottuen viime vuosiin.

Kamera-galleria, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Avoinna ti–pe 12–16.

Vuosikilpailu päättyy 5.1.2012

Tiistaina 10.1.2012 alkaa klo 18.00 Kuukausikokouksien vuosi.  Illan vierailijana on valokuvaaja Timo Ripatti, joka on vieraillut muissakin kerhoissamme, vetää kursseja ja toimii Kamera-lehden avustajana. Timon illan esitys tulee olemaan uutta myös häntä aiemmin kuunnelleille.

Illan kilpailuna on  Vuosikilpailu, jonka kuvat ja voittajat julkistetaan. Kaikkien sarjojen voittajat saavat palkinnoksi yhteisnäyttelyn VUOSIKILPAILUN PARHAAT Kamera-galleriaan 3.-24.2.2012.  Vuosikilpailun raatina toimii valokuvaajat Antti Koli, Tiina Puputti ja Timo Ripatti.

VUOSIKILPAILU vedoksille. Kilpailussa on neljä sarjaa: henkilökuvat, luonto- ja ympäristökuvat, tilannekuvat ja yleinen sarja. Yleiseen sarjaan osallistutaan teoksilla, jotka eivät aiheeltaan sovi muihin sarjoihin.

Kilpailuun saa osallistua korkeintaan neljällä teoksella, joista yksi voi olla kuvasarja tai kuvapari.  Aiemmin Kameraseuran kilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla teoksilla ei saa osallistua.

Kustakin sarjasta palkitaan yksi teos, joista yksi valitaan Vuosikilpailun parhaaksi teokseksi. Lisäksi sarjan tason mukaan voidaan antaa kunniamainintoja, korkeintaan kaksi sarjaa kohti. Lisäksi palkitaan paras nuorten teos. Alle 25-vuotias merkitsee teoksiinsa syntymäaikansa.

Muilta osin noudatetaan näiden kilpailusääntöjen YLEISIÄ SÄÄNTÖJÄ.   Kilpailun arvioinnin suorittaa Kameraseuran ulkopuolinen kolmijäseninen raati.

Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään torstaina 5.1.2012 klo 18.00.

Kamerani Kreikassa 2.– 22.12.2011

 

Urpo Väisänen: Igoumenitsa

Urpo Väisänen – retrospektiivi Kreikasta

Avajaiset torstaina 1.12.2011 klo 18.00 – TERVETULOA

30 vuotta Kreikan matkailua 1981–2011

Kuvat pyrkivät ilmentämään mahdollisimman monipuolisesti kreikkalaista ympäristöä, ihmisiä ja eläimiä. Kreikka maana ja kansana on ollut lähellä sydäntämme heti ensimmäisestä matkasta alkaen, joka tapahtui InterRail:lla vuonna 1981. Eräs työkaveri kehui tuolloin Kreikkaa ja sanoi maan olevan erilainen verrattuna mihinkään muuhun Euroopan maahan. Tämän saatoimme omakohtaisesti todeta oleskeltuamme Kreikan rajojen sisäpuolella noin kaksi viikkoa. Matka alkoi Korfun saarelta päätyen Ateenan kautta Thessalonikiin. Tämän jälkeen useita Kreikan matkoja rikkaampina palaamme Kreikkaan lomailemaan yhä uudelleen.

Avoinna ti–pe 12–16, la 3.12. ja 17.12. klo 11–14. Lauantaisin taiteilija on itse paikalla.

Juha Halmu: Valokuvia

Koottua parhaimmistoa

Paikka: Suomenlinnan kirjasto, Helsinki

2. marraskuuta – 26. marraskuuta 2011

Avoinna: ke-to 14-19.45, pe-la 10-15

Juha Halmu
http://www.juhahalmu.fi
juha@juhahalmu.fi
050 442 5049

Fotofinlandia

FOTOFINLANDIA ON NYT ENEMMÄN

Fotofinlandia-näyttely esittäytyy  Sanomatalon Mediatorin tilassa 21.11. – 4.12. 2011, ma–pe klo 7.00 – 22.00,  la–su klo 9.00 – 22.00. Fotofinlandia 2011  -finalisteihin voi tutustua osoitteessa www.fotofinlandia.fi missä on myös yleisöäänestys, joka päättyy 29.11.2011 klo 24.00. Fotofinlandian voittaja julkistetaan 30.11. klo 13.00 Sanomatalon Mediatorilla.

Finnfoto järjestää Fotofinlandia 2011 -kilpailun finalisteja esittelevän näyttelyn rinnalla lauantaina 26. marraskuuta opastavia yleisöluentoja  sekä valokuvajärjestöjen esittelyjä.

Näyttelyyn ja luentotilaisuuteen on vapaa pääsy.

 

LAUANTAI 26.11. 2011 Sanomatalon Mediatori, Helsinki

Klo 10.00 Perussäädöistä Luovaan kuvaukseen.

Valokuvaaja, tietokirjailija Pekka Punkari

 

Klo 11.00 Hannun parhaat vinkit luontoon.

Luontokuvaaja, fil.tri h.c. Hannu Hautala

 

Klo 12.00 Kuinka lennokkaita lintukuvia?

Luonnonkuvaaja Mika Honkalinna

 

Klo 13.00 Glamouria ja säihkettä henkilökuviin.

Valokuvakouluttaja, valokuvaaja Tiina Puputti

 

Klo 14.00 Kuvaajan oikeudet kuviin ja kuvaukseen?

Oikeustieteiden ja valtiotieteiden maisteri Sari Uusi-Rauva

 

Klo 15.00 Kuinka teet oman kuvakirjan?

Valokuvaaja Pekka Potka

 

Klo 16.00 Kuvat kaupaksi omasta nettiarkistosta.

Valokuvaaja Pekka Antikainen

 

Finnfoto ry. on valokuvausalan keskusjärjestö, jonka muodostavat Suomen Ammattiluonnonvalokuvaajat ry – PNF, Suomen Lehtikuvaajat – Finlands Pressfotografer ry, Suomen Kameraseurojen Liitto ry, Suomen Luonnon-valokuvaajat ry – Finlands Naturfotografer rf , Suomen Mainosvalokuvaajat ry – Finlands Reklamfotografer rf, Suomen Ammattivalokuvaajat ry, Valokuvauksen opiskelijat ry ja Taidevalokuvaajat – Fotoart ry.

Järjestöjen jäsenmäärä on yhteensä noin 8040 henkilöä.

Lisätietoa: www.finnfoto.fi, www.fotofinlandia.fi, toimisto@finnfoto.fi, pekka.punkari@fotoinfo.fi

Kamera Norjassa 5.-25.11.2011

Erik Salo: Pikkukajavat

Kamera Norjassa valokuvanäyttely 5.–25.11.2011 Kamera-galleriassa

 

Avajaiset 3.11.2011 klo 18.00 – TERVETULOA

Kamera Norjassa on Kamera-lehden lukijakilpailun kautta koottu näyttely. Kilpailukutsu oli Kamera-lehdessä 5/2011 ja määräaikaan 9.9.2011 mennessä kilpailuun tuli kaikkiaan 311 kuvaa.

Kuvien kautta sai selkeän kuvan siitä, mitä Norjan luonto kuvaajalle tarjoaa. Maisemakuvista välittyivät toinen toistaan upeammat näkymät ja lähikuvat toivat paikallisen kasviston hienopiirteisesti esille.  Valtaosa kilpailuun osallistuneista kuvista olikin luontoaiheisia. Eläinkuntaa kuvissa edustivat erityisesti lampaat ja turskat. Ihmisen jälki luonnossa ilmeni elinkeinoharjoittamisen tai arkkitehtuurin kautta. Ihmisiä kuvissa näkyi jonkin verran, jopa humoristisia otoksiakin. Tosin vain harva kuva esitteli norjalaisia omalla maallaan.

Kamera Norjassa -kilpailun kuvista 29 tarjosi raadille sellaisia näkökulmia ja elämyksiä, jotka kantoivat kuvan näyttelyyn asti.

 

Näyttelyyn osallistuvat

Avelin Jussi

Kallio Tuija

Karppinen Liisa

Kedrin Markku

Kivelä Hannu

Koskenlaakso Jorma

Kukkurainen Katja

Kutilainen Mikko

Kääriäinen Jukka-Pekka

Laitinen Jarmo

Lappi Timo

Lyytinen Jouni

Mäkelä Tomi

Niinimäki Seija

Pelkonen Terho

Pitkälä Krista

Salo Erik

Setkänen Kimmo

Thomé Ghita

Virtanen Janne

Ylihärsilä Merja

 

Tervetuloa ihastelemaan kuvia!

Kamera-galleria, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Avoinna ti–pe 12–16. Suljettu 10.11.2011

Lisätietoja: Liisa Söderlund 09-6811 4914, liisa.soderlund@kameraseura.fi

 

 

Kameraseura ry:n vaalit

Tiistaina 8.11. Kuukausikokouksemme äänestää uudet hallituksen jäsenet erovuorossa olevien tilalle, jotka ovat Reino Havumäki, Monica Nordling, Ossi Raimi sekä vuosittaisessa puheenjohtajan vaalissa Urpo Väisänen. Ainakin Monica on ilmoittanut, ettei enää ole käytettävissä.

Kiinnostaako sinua työskentely Kameraseura ry:n hallituksessa?
Hallitus vastaa yhdistyksen lähes miljoonan euron liikevaihdosta ja seuratoiminnan ohella Kamera-lehden strategiasta. Hallitus kokoontuu noin kerran kuukaudessa (kokoukset arkipäivinä klo 16) ja sen lisäksi pienemmissä työryhmissä vähintään toisen kerran kuukaudessa.

Kameraseuran keskustelufoorumilla on nyt osio, jossa voit ilmoittautua ehdokkaaksi. Kukin ehdokas siis pääsee näin esittelemään itsensä ja ajatuksensa hyvissä ajoin ennen kokousta. Ehdokkaaksi voi ilmoittautua myös vasta Kuukausikokouksessa!

Ilmoittaudu mukaan vaalitaistoon tai käy tenttaamassa ehdokkaita osoitteessa
Foorumin Yleiset / Kameraseuran kerhot ja kokoukset / Vaalikokous (http://www.kameraseura.fi/kamerafoorumi/index.php?board=70.0).
Keskusteluosio on vain jäsenille. Jollet ole vielä kirjautunut foorumille, muista antaa jäsennumerosi ilmoittautumislomakkeella.

Lisätietoja hallitustyöskentelystä saat nykyisiltä hallituksen jäseniltä, joita ovat erovuoroisten lisäksi Jarkko Antikainen, Yki Hytönen ja Eeva Johansson. Voit myös kysyä toimistolta Liisa Söderlundilta tai Leena Saarelalta. Sähköpostiosoitteet kaikille ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)kameraseura.fi.

Silta valokuvaan 18.–30.10.2011

 

Silta valokuvaan juliste

Silta valokuvaan Sanomatalon Käytävägalleria 18.–30.10.2011

Suomen Rakennusinsinöörien Liiton RIL-Seniorien valokuvaharrastajat: Gunnar Bärlund, Henri Janhunen, Markku Leppävuori, Pipsa Poikolainen, Jarmo Talonen, Risto Ylä-Rautio

Jarmo Talonen on yhdessä koulu- ja opiskelutoverinsa Risto Ylä-Raution kanssa ideoinut ja organisoinut näyttelyn. Heidän lisäkseen näyttelyssä on neljän muun eläkkeellä olevan rakennusalan diplomi-insinöörin ottamia valokuvia.  Kunkin tekijän kuvat jakautuvat kahteen teemaan: vapaa- aiheisiin ja rakennusalan valokuviin.

Berliner Tage

Bt

Berliner Tage

Berliini-ryhmän näyttely ”Berliner Tage” Kamera-galleriassa 4.–25.10.2011

”Berliner Tage” on yhteisnäyttely, jossa esiintyy yhdeksän Kameraseura ry:n Berliini-ryhmän kuvaajaa. Näyttely tarjoaa yhtä monta persoonallista näkökulmaa Berliiniin. Niiden lisäksi esillä on kuvaajien yhteinen Berliini-aiheinen kollaasi. ”Berliner Tagen” valokuvat on otettu viime vuoden syyskuussa tehdyltä Berliinin matkalta, joka oli osa ryhmän yhteistyötä berliiniläisen Fotoklub Fischerinselin kanssa.

Näyttelyn kuvaajat ovat Yki Hytönen, Henri Jalo, Martti Korpijaakko, Arja Krank, Hannu Lehto, Jukka Pääkkönen, Virpi Saarinen, Erik Salo ja Ilpo Törnqvist.

Kamera-galleria, Lastenkodinkuja 1, 00180 Helsinki. Avoinna ti–pe 12–16, la 11–14.

 

Jarmo “Yammu” Jauhiaisen An Finnish legends –näyttely Kamera-galleriassa 6.–27.9.2011


Avajaiset maanantaina 5.9.2011 klo 18.00 – TERVETULOA

”Tämä näyttely käsittää kuvia 30 suomalaisesta eturivin taiteilijasta. Kuvat on otettu vuoden 2010 aikana. Ajatus näyttelystä tosin on pidempi aikainen. Erään näyttelyn dokumentoinnin yhteydessä pyysin kuvataitelija Harri Kiveä malliksi ja hän kysyi ideastani. Vastasin, että taiteilijamuotokuvasarja. Idea jäi muhimaan, mutta Harri Kivi innostui ideasta ja hommasi kontaktit suurimpaan osaan kuvatuista. Monen mutkan jälkeen oli kuvattavat taiteilijat koossa.”

Näyttelyyn on kuvattu mm. Jorma Uotinen, Seela Sella, Ritva Oksanen, Jussi Lehtonen, JP Kaljonen, Henry Wuorila-Stenberg, Oona Kamu, Tapani Rinne, Verneri Lumi, Helena Lindgren, Arto Halonen, Martti Suosalo, Pamela Brandt, Helinä Hukkataival, Henna Pohjola, Seppo Renvall, Harri Syrjänen, Pauliina Turakka-Purhonen, Kalle Turakka-Purhonen, Risto Kyrö, Antti Vesterinen, Aira Samulin, Harri Kivi, Sirkka-Liisa Sass, Reijo Kela, Pirjo Bergström, Janus Hanski, RubberDuck Jones, Maria Hänninen sekä Roi Vaara.

 

Nettisivut päivittyvät

Nämä Kameraseuran sivut ovat parhaillaan uudistuksen alla.

Päivitys valmistuu elo-syyskuun aikana 2011.

Kiitos kärsivällisyydestä.

Kamera Suomenlinnassa 20.8.2011

Tapahtumaan ovat tervetulleita myös muut kuin Kameraseuran jäsenet!

KAMERA SUOMENLINNASSA

Kameraseuran 90-vuotisjuhlavuoden päätapahtuma Suomenlinnassa lauantaina 20.8.2011 klo 10.00–20.00

Arvostetut valokuvaajat Jussi Aalto, Liisa Hanafi-Eweiss ja Martti Lintunen vievät meidät kuviensa äärelle. Pääset myös näkemään ja kokeilemaan miljöömuotokuvausta, maisemakuvausta ja valomaalausta Suomenlinnan holveissa ja maisemissa asiantuntijoiden opastuksella. Lisäksi sinulla on mahdollisuus valokuvaaja Peter Forsgårdin kuva-arviointiin.

OHJELMA

10.00 Tervetuloa
10.15 Jussi Aalto: Valokuvauksen ilo

11.10 Buffet-lounas

11.45 Valokuvausta ja havaintoesityksiä Suomenlinnan holveissa ja maisemissa

15.00 Martti Lintunen: Emme näe ainoastaan silmillämme

16.00 Liisa Hanafi-Eweiss: Kadulta kuvauskojuun

17.00 Kahvi

17.15 Peter Forsgårdin kuva-arviointi (jokaisella on mahdollisuus jättää yksi päivän aikana otettu kuva arvioitavaksi)
19.00 Ilta jatkuu vapaamuotoisena


Paikka: Suomenlinnan Päällystöyhdistys ry:n Ravintola Yläkerho/Klubi 20, Suomenlinnan holvit ja maisemat.

Suomenlinnan lautta lähtee Kauppatorilta klo 9.20. HSL:n joukkoliikennelippu kelpaa lautalla.

Saapuessasi Suomenlinnaan saat lauttarannassa ohjelman lisätietoineen ja sinut opastetaan tapahtumapaikalle.

Mukaan oma kamera ja päälle sään mukainen vaatetus ja jalkineet, joilla voi kävellä epätasaisessa maastossa, mukulakivillä ja hiekalla. Kameraseura ei vakuuta osallistujia, joten haluttaessa oltava oma vakuutus.

Osallistumismaksu 45,00 euroa. Lippuja myynnissä Kamerakaupassa ainoastaan 80 kappaletta. Hinta sisältää koko päivän ohjelman (luennot, kuvausopastuksen ja kuva-arvioinnin), buffet-lounaan ja kahvit sekä Kamera-kassin sisältöineen. Hinta ei sisällä matkoja Suomenlinnaan. OSTA LIPPU.

 

ESIINTYJÄT

Jussi Aalto on valokuvaaja ja valokuvauksen opettaja, joka tunnetaan parhaiten muotokuvistaan. Hän toimi Kameraseura ry:n puheenjohtajana vuosina 2002-2006. Vuosina 1978 ja 1985 Aalto sai valokuvataiteen valtionpalkinnon. Vuonna 2006 hänelle myönnettiin elinikäinen taiteilijaeläke. Aalto on pitänyt yli 20 valokuvanäyttelyä, useimmat Helsingissä ja eri puolilla Suomea, mutta muutaman myös ulkomailla. Aalto on tehnyt kahdeksan kirjaa. Jussi Aallon tämänhetkiseen kuvatuotantoon voit tutustua osoitteessa www.blibfoto.com/darsa

Liisa Hanafi-Eweiss SKsLSM, AFIAP, on Tampereen Valokuvausseura ry:n puheenjohtaja. Hänet on valittu SKsL:n vuoden kuvaajaksi v. 2007 ja Fotofinlandia finalistiksi v. 2008. Hän on ammatiltaan  kuvataideopettaja, erikoistumisopinnot valokuva- ja elokuvataiteessa. Oman opetustyön lisäksi Hanafi-Eweiss on ollut kouluttajana SKsL:n kesäkursseilla “Iloa valokuvauksesta” vuosina 1995-2006. Hän on pitänyt omia valokuvanäyttelyitä, sekä kirjoittanut valokuva-aiheisia kirjoituksia eri lehtiin. Valokuvausmatkat ovat kuuluneet hänen harrastuksiinsa.

Martti Lintunen valokuvaaja, kirjailija ja toimittaja. Valokuvaajana hän on toiminut vuodesta 1962 ja lehtijuttuja Lintunen on kirjoittanut vuodesta 1968. Hän toimi lehtikuvaajana Kansan uutisissa vuosina 1962-68 ja 1974-88. Kauppalehdessä Lintunen toimi kahdeksan vuoden ajan freelancepohjaisena Aasian-kuvaajana. Hän toimi Lahden Taideteollisen oppilaitoksen valokuvauksen osaston johtajana vuosina 1971-1974, ja Taideteollisen korkeakoulun valokuvauksen täydennyskoulutussuunnittelijana sivutoimisesti kahdeksan vuoden ajan. Vuodesta 1988 lähtien Lintunen on toiminut vapaana valokuvaajana ja kirjoittajana. Hän on voittanut Vuoden lehtikuvaajan palkinnon kahdesti. Vuonna 2008 hän sai Tiepöllön, joka on Suomen arvostetuin lastenkirjallisuuden palkinto.

Peter Forsgård on valokuvaaja, joka on kirjoittanut valokuvauksesta useisiin alan lehtiin, toiminut kouluttajana ja tehnyt valokuvausta käsittelevän Hyvä kuva -teoksen. Forsgård on suorittanut valokuvaajan ammattitutkinnon suuntautumisalanaan muotokuvausHänellä on oma studio Helsingin Viikissä.

Tapahtuman järjestää Kameraseura ry.

Lisätietoja Liisa Söderlund 040-557 0970, liisa.soderlund@kameraseura.fi

AITA 2011 Planket

AITA 2011 Planket -näyttely avautuu jälleen Helsingin Rautatieaseman Postitalon puoleiseen päätyhalliin. Tänä vuonna Kameraseuran eri kerhot vastaavat toteutuksesta niin, että Kameraseuran toiminta tulee esille laaja-alaisesti.

Näyttely on esillä 22.8.-4.9.2011

Avajaiset maanantaina 22.8. klo 18.00 Tervetuloa!

Kameraseuran kurssit

Kurssit tulevat myyntiin 17.8.2011 Kamerakaupassa.

 

Summer break

The office will be closed 23.6.-1.8.

During this period the digilab, studio and darkroom are out of use as well.

Only couple of meetings will be arranged, see the calender.

 

Toiminta kesällä

Kameraseuran toiminta Lastenkodinkujalla hiljenee kesä-elokuun ajaksi niin, että vain osa kerhoilloista kokoontuu.Tarkista kalenterista.

Kesäkurssit löytyvät nettikaupasta.

 

Asiakaspalvelu sulkeutuu juhannuksena ja aukeaa jälleen 2.8.

23.6.-1.8. suljettuina ovat myös digityöpiste, studio ja pimiö.