Kameraseuran valokuvakilpailujen KAMERASEURA RY:N UUDET KILPAILUSÄÄNNÖT
Kameraseura ry:n uudet kilpailusäännöt on julkaistu Kameraseuran Uutisissa 4/2011.
Kameraseuran valokuvakilpailujen KAMERASEURA RY:N UUDET KILPAILUSÄÄNNÖT
Kameraseura ry:n uudet kilpailusäännöt on julkaistu Kameraseuran Uutisissa 4/2011.
Seuraava Fotofinlandia-kisa käydään vuonna 2014. Kilpailuun voivat osallistua
suoraan kaikki Finnfoton kahdeksaan jäsenjärjestöön kuuluvat kuvaajat. Kilpailun esikarsinta tapahtuu verkkoon ladattavien, vapaa-aiheisten kuvakokonaisuuksien perusteella. Kahteen edelliseen Fotofinlandia-kilpailuun on voinut päästä mukaan
jäsenjärjestöjen omien kilpailujen kautta.
Kilpailun järjestää Suomen valokuvajärjestöjen keskusliitto Finnfoto ry, johon kuuluvissa järjestöissä on noin 8 300 jäsentä.
Kaikilla Kameraseura ry:n jäsenillä on osallistumisoikeus kilpailuun.
Lisätietoja Finnfoto ry.
Tiistaina 10.1.2012 alkaa klo 18.00 Kuukausikokouksien vuosi. Illan vierailijana on valokuvaaja Timo Ripatti, joka on vieraillut muissakin kerhoissamme, vetää kursseja ja toimii Kamera-lehden avustajana. Timon illan esitys tulee olemaan uutta myös häntä aiemmin kuunnelleille.
Illan kilpailuna on Vuosikilpailu, jonka kuvat ja voittajat julkistetaan. Kaikkien sarjojen voittajat saavat palkinnoksi yhteisnäyttelyn VUOSIKILPAILUN PARHAAT Kamera-galleriaan 3.-24.2.2012. Vuosikilpailun raatina toimii valokuvaajat Antti Koli, Tiina Puputti ja Timo Ripatti.
VUOSIKILPAILU vedoksille. Kilpailussa on neljä sarjaa: henkilökuvat, luonto- ja ympäristökuvat, tilannekuvat ja yleinen sarja. Yleiseen sarjaan osallistutaan teoksilla, jotka eivät aiheeltaan sovi muihin sarjoihin.
Kilpailuun saa osallistua korkeintaan neljällä teoksella, joista yksi voi olla kuvasarja tai kuvapari. Aiemmin Kameraseuran kilpailuissa palkituilla tai pisteitä saaneilla teoksilla ei saa osallistua.
Kustakin sarjasta palkitaan yksi teos, joista yksi valitaan Vuosikilpailun parhaaksi teokseksi. Lisäksi sarjan tason mukaan voidaan antaa kunniamainintoja, korkeintaan kaksi sarjaa kohti. Lisäksi palkitaan paras nuorten teos. Alle 25-vuotias merkitsee teoksiinsa syntymäaikansa.
Muilta osin noudatetaan näiden kilpailusääntöjen YLEISIÄ SÄÄNTÖJÄ. Kilpailun arvioinnin suorittaa Kameraseuran ulkopuolinen kolmijäseninen raati.
Kilpailukuvat tulee toimittaa Lastenkodinkuja 1:n postilaatikkoon viimeistään torstaina 5.1.2012 klo 18.00.
Seuran perinteinen kevätnäyttely järjestetään Kamera-galleriassa toukokuussa 2012. Kolmehenkinen raati valitsee kuvat näyttelyyn sekä päättää mistä kuvasta tehdään juliste ja kutsukortti ja mitkä kolme kuvaa painatetaan Kameraseuran postikorteiksi.
Aiheena tällä kertaa “parhaista parhaat”, mikä tarkoittaa, että näyttely kootaan niistä kuvista, jotka kameraseuralaiset arvottavat omiksi helmikseen. Kuvat saavat olla aikaisemmin palkittu ja näyttelyissä kiertäneitä.
Näyttelyn avajaiset ovat 3.5.2012 klo 18.00 ja näyttely on avoinna Kamera-galleriassa 4.–25.5.2012.
Kuinka osallistut näyttelyyn?