Majantie siirtyi itse kameran toiselle puolelle kymmenen vuotta sitten. Valokuvaajana hän on itseoppinut. Oma ura lähti käyntiin tulokasmallien ensimmäisillä testikuvilla. Niihin hän kertoi satsanneensa myös taloudellisesti, joka myöhemmin kannatti. Syntyi uusia asiakaskontakteja ja nyt vakioasiakkaina on muun muassa isoja tavarataloketjuja. Majantien oma assistentti on kulkenut samoja polkuja ja nyt urakiito ilmeisesti peittoaa jo opettajansakin.

Testikuviksi mallitoimistoille kannattaa tarjota pari hyvin valaistua peruskuvaa, joihin mallin meikin, kampauksen ja vaatetuksen hoitaa ammattilainen. Kun Majantien puhuu malleista, hän puhuu naisista tai tytöistä. Miehet ovat näillä markkinoilla statistin roolissa ja myös palkkakuopassa. Stockmannin joulukatalogin harmaapäinen herrasmies saattaa saada hyvän tilipussin, mutta perusmiesmallit eivät yllä naisten tasolle. Karrikoidusti Majantie kertoo, että miesten kuvauksissa heitetään vähän puuteria naamaan, pistetään farkut ja t-paita päälle ja otetaan äijäilme. Ja se on sitten siinä.

Naismallien kuvauksissa ollaan huomattavasti kriittisempiä. Pelkkään meikkaus- ja kampaussessioonkin kuluu heti aluksi aikaa parisen tuntia. Lämmittelyvaiheessa jutellaan mukavia ja tehdään tuttavuutta. Valokuvaajan aiempien kuvien näyttäminen tuo varmuutta kuvausten onnistumisesta uudelle mallille.

Jos joku kuvittelee, että mallikuvaus on eräänlaista taiteilijan ja muusan romanttista yhteispeliä, kannattaa alalle ryhtymisen sijasta jatkaa elokuvien katselua. Kuvauspaikalla kun on tosielämässä usein meikkaaja, stailisti ja suunnittelija sekä asiakkaan puolelta ad ja copy. Hyvä on jos tämä porukka on yhteisymmärtänyt, mitä he haluavat. Oli tai ei, orkesterin johto on kuitenkin oltava kuvaajan käsissä.

Sessiolla on kuitenkin hyvät mahdollisuudet myös epäonnistua liiallisen mielipiteenvaihdon takia. Jos kuvaajaa viedään reunaan kuuntelemaan supatuksia tai mallille heti kättelyssä sanotaan suorat sanat, voi vaan arvata, että kuka tahansa kuvattava voi jäykistyä ja peli on siltä päivältä sitten pelattu. Kaikkinainen hienotunteisuus ja diblomatia on a ja o jo senkin takia, että mallit ovat usein hyvin nuoria.

Majantie kertoo, että kymmenen vuoden työkokemus on kasvattanut anturat näkemään, kenestä on malliksi ja kenestä ei. Arviolta yhdestä kymmenestä on. Testikuvauksiin pääseekin yllättäen usein se, joka on astunut mallitoimistoon sisään alalle hakevan kaverinsa tueksi. Hieman erikoisemman näköinen tyttö vetää pisteet peruskauniista.
Majantien mukaan supermallia ei välttämättä arkioloissa erota tavallisesta kaduntallaajasta. Hän kertoo esimerkkejä ulkomaankeikoista, joissa kallis päämalli on ensi näkemältä muistuttanut nuhjuista baarikärpästä. Kun meikki ja kampaus ovat olleet valmiit ja malli on aloittanut työnsä, edessä on ollut upea kaunotar.

Työ on vienyt Majantietä Euroopan eri kaupunkeihin, sillä suomalaiset isommat yritykset haluavat mallit usein ulkomailta. Mallimaailman nurjista puolista hän otti esille anoreksian, joka on varsinkin maailman mallimarkkinoilla täyttä totta. Suomalaisiin mainoskuviin langanlaihoja ei kuulemma kelpuuteta. Tosin kuulijoissa hämmennystä aiheutti se, että Majantie tokaisi yhden näyttämänsä mallin olevan töihin seitsemisen kiloa liian pulska. Tyttö oli kuvassa jo valmiiksi todella hoikka.

Lopuksi kaikille niille 47:lle paikalla olleelle ja muillekin vinkki: päivän lehdessä kerrottiin, että Seppälä hakee vastedes vain taviksia malleiksi. Niin, että sinne sitten, jos haluaa vaihtaa kameran toiselle puolelle.