Pysäytetty. 5.6. asti
Pysäytetty - Kameraseuran Nuorten valokuvanäyttely 01.-05.06.2010
Miten aika muovaa ihmistä? Mikä on pysyvää? Miten näemme ja koemme
muutoksen ympärillämme? Miten kellon saisi pysähtymään?
Näyttelyn työt pohtivat näitä kysymyksiä ja pyrkivät kertomaan
yksittäisiä tarinoita. Teoksissa on nähtävillä eri ikäisten nuorten
monipuolisia näkemyksiä sekä mielikuvia. Valokuvia on työstetty eri
tekniikoilla kuvaajasta riippuen.
Valokuvaajat: Jaakko Haapala, Annika Hiltunen, Anni Linturi, Katariina
Pajunen, Nelly Tatti, Iiro Tiihonen, Olivia Uschanoff, Jan Viljanen.
Näyttely on tehty Kameraseuran Nuorten näyttelytyöpajana, joka on
työskennellyt kuluneen kevään aikana. Ohjaajana on toiminut Liisa
Söderlund, joka on antanut nuorille mahdollisuuden luoda oman
näköisensä näyttely. Lähes kaikille nuorille kyseinen näyttely on
ensimmäinen ja myös ainutlaatuinen mahdollisuus saada kuviaan esille.
Kameraseuran hallitus myönsi näyttelylle P.K.Jaskarin stipendin, jonka
avulla näyttely saatiin toteutettua. Lisäksi työpaja on saanut Suomen
Kameraseurojen Liiton koulutustukea.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Liisa Söderlund, liisa.soderlund@kameraseura.fi, puh 040-557 0970.

00180 Helsinki